• FONT RESIZER
    • SHARE

TALOUSELÄMÄ

Fort Williamin ja Port Arthurin kaupunkien tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet houkuttelivat alueelle työntekijöitä 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana. Monet uskoivat, että sijainti Yläjärven pohjoisrannalla tarjoaisi mahdollisuuksia rajoittamattomaan taloudelliseen menestymiseen, kuten monet muut alueet Kanadassa 1900-luvun vaihteessa.

Port Arthurin Daily-News -lehden toimittajat kirjoittivat maaliskuun 20. päivänä vuonna 1906 seuraavasti: “Kanadan varat ovat valtavat, maa on täynnä käyttämättömiä rikkauksia, maatalousmaata, vesivoimaa, kulkukelpoisia järviä ja jokia, maassa on terveellinen, virkistävä ilmasto. Kaikki nämä seikat tekevätkin maasta suurenmoisen ja se vain odottaa ihmisten pääomaa ja energiaa sen kehittämiseksi”.

Fort Williamin, jossa sijaitsi North West -yhtiön sisämaan pääkonttori, kukoistuksen ajasta lähtien suuren lamakauden kynnykselle saakka vuoteen 1929, Lakehead nähtiin hyödyntämättömien ja rajattomien luonnonvarojen alueena ja kykenevänä kiihdyttämään jatkuvaa kasvua ja kehitystä. Port Arthur ja Fort William toimivat luonnonvaroista rikkaiden takamaiden keskuspaikkoina. Näitä kahta kaupunkia pidettiin myös Kanadan valtion solmukohtana, josta oli tullut rautatie- ja laivakuljetusten keskeinen paikka lännen viljatuotteiden ja idän teollisuustuotteiden kauttakuljetuksille. 

Ensimmäinen tätä uutta kuljetustapaa hyödyntänyt teollisuudenala oli kaivosteollisuus. Vaikka se oli vakiinnuttanut asemansa vasta vuonna 1868, se houkutteli alueelle monia liiketoimintaan sijoittavia henkilöitä ja siirtolaisia vaikuttaen voimakkaasti alueen kehitykseen. Hopean noususuhdanteen ansiosta perustettiin Fort Williamin sisarkaupunki, Prince Arthur’s Landing, joka rekisteröitiin Port Arthurin kaupungiksi maaliskuussa 1884. Infrastruktuuria kehitettiin rakentamalla kaupungintaloja, eri uskontokuntien kirkkoja ja kouluja sekä rakentamalla kaupunkien välinen raitiovaunuyhteys.

Lakehead oli pieni, syrjäinen paikkakunta kaukana Kanadan suurista väestökeskuksista. Kuitenkin rautatieyhteyksien ja kaivostoiminnan noususuhdanteen ansiosta Lakehead oli tärkeä kohde pääomasijoituksille ja määränpää siirtolaisille. Vaikka hopeamarkkinat romahtivat 1880-luvulla ja Canadian Pacific -rautatie oli ainoa merkittävä rakennushanke, mahdollisuudet olivat silti olemassa. Sen lisäksi että Canadian Pacific -rautatie auttoi siirtolaisia asettumaan asumaan Kanadan läntisiin osiin, se myös toimi väylänä, jota pitkin uudisasukkaat pystyivät kuljettamaan tuotteitaan takaisin idän markkinoille.

Lakehead hyötyi valtavasti Kanadan laajenemisesta sijaitessaan valtion keskipisteessä. Alueen varakkuus kasvoi jokaisesta viljalastista tai puukuormasta, joka kulki sen läpi. Lakeheadin läpi kuljetettu vehnä oli olennainen osa länsimaiden hyvinvoinnille, viljan ravitessa miljoonia eurooppalaisia ensimmäisen maailmansodan aikana ja myöhemmin myös Britanniaa. Alueelta hakatun puun avulla rakennettiin kaupunkeja Kanadan keskiosiin teollisen vallankumouksen aikana, viljan, puutavaran ja muiden luonnonvarojen kuljettaminen kiihdyttäessä myös laivanrakennusteollisuutta. Huolimatta alueen sijainnista yli 1000 kilometrin päässä Atlantin valtamerestä, Fort Williamin läntisestä kuivatelakasta tuli lajinsa suurin Kanadassa. Telakka oli malliesimerkki siitä, millainen vaikutus rautatieteollisuudella oli Luoteis-Ontarion asukkaisiin, vahvistaen samalla myönteistä mielikuvaa kyseisestä teollisuudenalasta.