• FONT RESIZER
    • SHARE

POLITIIKKA: PITKÄ KUVAUS

Historioitsijat ovat pitkään esittäneet, että sosialismi Kanadassa 1900-luvun 35 ensimmäisen vuoden aikana kehittyi suomalaisten siirtolaisten vaikutuksen ansiosta ja innokkaasta kannatuksesta aatteelle. Rooli on merkittävä, sillä suomalaiset muodostivat vain vähäisen osan Kanadan työvoimasta. Monet näistä työläisistä olivat radikalisoituneet jo ennen Kanadaan muuttamista. Tämä johtui politiikan luonteen muuttumisesta Suomessa, joka oli seurausta runsaasta teollistumisesta ja Venäjän tsaarin venäläistämisohjelmasta. Monet hakivat poliittista turvapaikkaa Kanadan kasvavista sosialistijärjestöistä.

Suomalaiset siirtolaiset toivat uusia ajatuksia Kanadan sosialistisiin järjestöihin, joiden ohjelmat olivat aikaisemmin perustuneet brittiläiseen ja amerikkalaiseen ammattiyhdistys- ja työväenpolitiikkaan, Lakeheadissa suomalaiset näyttelivät ratkaisevaa osaa vasemmiston alkuhistorian kehityksessä.

Saapuessaan Kanadaan useimmilla suomalaisilla työläisillä ei ollut yhteisiä näkemyksiä englantilaisten hallitsemien ammattiyhdistysten kanssa, jotka toimivat Amerikan Työväenliiton (American Federation of Labor) ja myöhemmin Kanadan Ammatti- ja Työväenkongressin (Trades and Labour Congress of Canada) alaisuudessa. Todellisuudessa Kanadan Ammatti- ja Työväenkongressi mainosti itseään Lakeheadissa alueen ainoaksi järjestöksi, joka suojelee työläisiä “halvalta ulkomailta tulevalta työvoimalta”.

Tämän seurauksena suomalaiset perustivat omia työväenyhdistyksiä, joiden toiminta perustui samoihin periaatteisiin, jotka olivat ohjanneet suomalaista osuustoimintaliikettä 1800-luvun loppupuolella. Vuonna 1903 perustettu Port Arthurin suomalainen työväenyhdistys, Imatra #9 (Finnish Workingmen’s Association, Imatra #9) oli yksi näistä yhdistyksistä. Sen jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti niiden suomalaisten liittyessä yhdistykseen, jotka olivat tyytymättömiä paikallisissa kirkoissa ja raittiusseuroissa käytäviin sosiaalisiin ja poliittisiin keskusteluihin. Imatran julkistama päämäärä oli sosialismin levittäminen ottamalla aktiivisesti osaa kulttuuri-, koulutus- ja poliittiseen toimintaan. Toiminta keskittyi suomalaisiin työväenhaaleihin ja työntemppeleihin. Tämä “haalisosialismi” säilyi vaikutusvaltaisena voimana suomalaisten keskuudessa.

Yksi näkyvimmistä piirteistä suomalaisten osallistumisesta politiikkaan kahden ensimmäisen siirtolaisuusaallon aikana oli suomalaisten naisten, kuten Sanna Kannaston, toiminta paikallisesti ja kansallisesti naisten äänioikeuden puolestapuhujina. Saatuaan äänioikeuden Suomessa vuonna 1906, monet naiset olivat tyrmistyneitä huomatessaan, että saapuessaan Kanadaan he olivat menettäneet sen, mitä pidettiin heille kuuluvana perusoikeutena. Haaleilla tapahtuvissa keskusteluissa ompelupiirien kanssa he puhuivat ja väittelivät erilaisista asioista, jotka vaihtelivat ehkäisystä, äitiysterveydestä, avioliitosta ja abortista Karl Kautskyn ja Vladimir Leninin kirjoituksiin. Heidän voimistuvasta halukkuudestaan vastustaa Kanadan valtion dogmia seurasi heidän leimaamisensa häiriköiksi, sopimattomiksi vanhemmiksi ja ilotytöiksi. Heidän äänekkäimmät vastustajansa olivat englantilaiseliitin vaimot, jotka myöhemmin itse kannattivat naisten äänestysoikeuden puolesta puhuvaa liikettä.

Tyytymättöminä poliittisen toiminnan puutteeseen, johon emojärjestö oli sitoutunut, suomalaiset sosialistit Imatra #9 -liiton alaisuudessa Port Arthurissa ja Fort Williamissa painostivat aktiivisesti liittoa ottamaan suurempaa roolia politiikassa ja ammattiyhdistyksissä suomalaisalueilla. Oltuaan pitkän ajan poissuljettuina poliittisesta toiminnasta ja turhautuneina ammattiyhdistysten englantilaiseen suuntaukseen, paikalliset suomalaiset työläiset perustivat Kanadan sosialistisen puolueen (Socialist Party of Canada) haaraosaston Port Arthuriin vuonna 1906. Kanadan sosialistinen puolue tarjosi luonnollisen kodin niille suomalais-kanadalaisille sosialisteille, jotka olivat jättäneet Imatra #9 -liiton etsiäkseen poliittisesti aktiivisempaa roolia Kanadan sisällä.

Vuoteen 1910 mennessä sisäiset erimielisyydet tekivät tuhoa Kanadan sosialistisessa puolueessa. Mielipide-erot poliittisissa käsityksissä ja etniset jännitteet saivat suomalaiset Port Arthurissa ja Fort Williamissa asuvien johdolla jättämään puolueen. Haluten antaa sosialisteille uuden kansallisen vaihtoehdon, entinen Kanadan sosialistisen puolueen Port Arthurin suomalainen paikallisosasto vaati dominion puoluekokouksen koollekutsumista useiden tyytymättömien ryhmien yhdistämiseksi. Edustajat kokoontuivat Lakeheadissa 30.-31.12.1911 käymään virallisia keskusteluja sovun löytämiseksi.

Kokouksen sijaintipaikka oli symbolinen. Lakeheadilla oli vankka jalansija sekä itäisen että läntisen Kanadan sosialistisissa liikkeissä ja sen nähtiin toimivan siltana, joka loisi monen läsnäolijan toiveiden mukaisesti yleiskansallisen puolueen. Vastikään perustetun Kanadan sosiaalidemokraattisen puolueen päämäärä oli valistaa työläisiä “tietoisuuteen heidän yhteiskunnallisesta luokka-asemastaan, taloudellisesta orjuudestaan pääomaa hallitseville sekä järjestäytymisestä poliittiseksi puolueeksi, joka ottaa haltuunsa hallinnon ohjakset ja muuttaa kaiken kapitalistisen pääoman työväenluokan yhteiseksi omaisuudeksi”.

Taatakseen itselleen tietyn itsenäisyyden tason ja välttääkseen niitä vaikeuksia, jotka olivat johtaneet Kanadan sosialistisen puolueen hajaannukseen, suomalaiset jäsenet päättivät perustaa erillisen etnisyyteen ja kulttuuriin perustuvan haaraosaston. Osasto perustettiin noudattaen sitä suunnitelmaa, jota Port Arthurin suomalaiset olivat ehdottaneet syyskuussa 1911 ja sen pääpaikka sijaitsi Torontossa. Lokakuuhun mennessä Kanadansuomalaisella sosialistijärjestöllä (the Finnish Canadian Socialist Organization of Canada) oli 19 kappaletta Kanadan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen sidoksissa olevaa paikallisosastoa, ja sen kokonaisjäsenmäärä oli 1205. Vuoteen 1914 mennessä jäseniä oli 3000 yli 64 paikallisosastossa läpi Kanadan.

Ensimmäisen maailmansodan vuodet eivät olleet menestyksekkäitä Kanadan sosialisteille. Yhä useammin valtion virastot ottivat heidät kohteekseen sodanvastaisten viestien johdosta. Kanadansuomalainen sosialistijärjestö protestoi voimakkaimmin työväenluokan kurjia työ- ja asumisolosuhteita vastaan niillä alueilla, joilla asui suomalaisia. Suomalaiset työläiset joutuivat epäluulojen kohteeksi. Varsinkin ensimmäisen maailmansodan alkamisen jälkeen rinta rinnan sotaa edeltävien lakkojen aikana seisoneet työläiset leimattiin joko ulkomaalaisvihollisiksi tai ei-sellaisiksi.

Reaktiona tälle suomalaiset ja muut ei-englantilaiset työläiset alkoivat etsiä vaihtoehtoja. He löysivät sellaisen lyhyeksi ajaksi Maailman teollisuustyöntekijöiden ammattiyhdistyksestä (the Industrial Workers of the World), jonka jäseniä kutsuttiin usein nimellä ”Wobblies”. Pettyneinä paikallisen ammattiyhdistyksen Amerikan liiton toimintaan, yleiseen välinpitämättömyyteen siirtolaistyöläisiä ja erityisesti puutavara-alan työntekijöitä kohtaan Ammatti- ja Työväenkongressin sekä paikallisten työväenneuvostojen taholta, suomalaiset olivat johtavassa asemassa Maailman teollisuustyöntekijöiden ammattiyhdistyksen aseman vakiinnuttamisessa vuonna 1916. Maailman teollisuustyöntekijöiden ammattiyhdistys toimi puutavara-alan työntekijöiden teollisen ammattiyhdistyksen (Lumber Workers’ Industrial Union) kautta, jolle suurin kannatus tuli suomalaisilta metsäkämpiltä. Vaikka Maailman teollisuustyöntekijöiden ammattiyhdistys vetosi moniin englantia puhuviin työläisiin, Kanadan Suomalaisesta Järjestöstä (Finnish Organization of Canada) muodostui Maailman teollisuustyöntekijöiden järjestön selkäranka. Entisen Kanadansuomalaisen sosialistijärjestön osastot, joita löytyi puutavarateollisuudesta riippuvaisista yhteisöistä, alkoivat suosia Maailman teollisuustyöntekijöitä. Muutos johtui suurelta osin siitä, että pääorganisoijat kääntyivät ”Wobbly”-aatteisiin. Se johtui myös siitä, että Maailman teollisuustyöntekijät ja suomalaiset Luoteis-Ontariossa olivat johtavia Venäjän vallankumouksen kannattajia, koska silla oli voimakas vaikutus Suomen poliittiseen kehitykseen.

Kuitenkin vuonna 1918 voimaan tullut sotatoimilaki (War Measures Act) ja rikoslain pykälä 98 lopettivat käytännössä kaiken sosialistisen toiminnan Kanadassa. Erityisesti suomalaisten ja muiden etnisten ryhmien järjestöt joutuivat kohderyhmiksi järjestöjen kotimaista tuotujen sosialististen taipumusten johdosta. Kanadansuomalainen sosialistijärjestö lopetti toimintansa, ja Maailman teollisuustyöntekijöiden ammattiyhdistys joutui menemään ”maan alle”. Enemmistö seudun suomalaisista työläisistä alkoi kannattaa Yhden Ison Ammattiliiton (One Big Union) perustamista Winnipegin yleislakkoa edeltävänä kuukautena keväällä 1919. Kaikki ennen sotaa olemassa olleet suomalaiset Maailman teollisuustyöntekijöiden alaosastot liittyivät sankoin joukoin näihin uusiin järjestöihin ja Yksi Iso Ammattiliitto otti hallintaansa Suomalaisen Työntemppelin.

Tilanne oli kuitenkin lyhytaikainen. Mielipide-erot siitä, pitäisikö järjestöjen rakenne perustua maantieteelliseen sijaintiin vai teollisuudenalaan, joka oli suomalaisten kannattama vaihtoehto, johtivat erimielisyyksiin Yhden Ison Ammattiliiton sisällä ja vuonna 1922 monet lähtivät pois. Alueen enemmistö siirtyi takaisin Maailman teollisuustyöntekijöiden ammattiyhdistykseen ja he jälleen kerran saivat haltuunsa Suomalaisen Työntemppelin hallinnan. Toiset taas, mukaan lukien uudet Suomen kansalaissodassa punaisten puolella taistelleet siirtolaiset, liittyivät lopulta Kanadan kommunistiseen puolueeseen. Puolue oli alkanut saada jalansijaa vuoteen 1923 mennessä suomalaisten, kuten entisen ”Wobblyn” A.T. Hillin ansiosta, näiden ajaessa kommunistia periaatteita vuosien 1917 ja 1918 tapahtumien jälkeen. Maanlaajuisesti vuonna 1925 suomalaisten osuus oli noin 60 prosenttia, eli 2620 puolueen 4000 jäsenestä, ja he toimivat suurelta osin Kanadan Suomalaisen Järjestön kautta. He perustivat oman haalinsa osoitteeseen 316 Bay-katu, ja vuosien 1923 ja 1935 välisenä aikana nämä kaksi järjestöä kilpailivat suomalaisten työläisten kannatuksesta. Kanadan ratsupoliisin raportit tuolta ajalta paljastavat sen, että Fort Williamin ja Port Arthurin suomalaisten uskottiin edustavan yli 15 prosenttia kaikesta Kanadassa tapahtuvasta bolševikkisesta kiihotuksesta.

Leikiteltyään vallankumouksellisilla ja suoraan toimintaan tähtäävillä ajatuksilla vuosien 1914-1935 välisenä aikana, monet Lakeheadissa kääntyivät takaisin sosiaalidemokratiaan, joka oli ajanut heidät pois kodeistaan. Useat olivat antaneet maansa Osuustoiminnalliselle Kansainyhteisön Liitolle (Co-operative Commonwealth Federation), joka oli vasemmiston uusi äänenkannattaja toisen maailmansodan jälkeen. Myöhempi suomalaisten maahanmuutto 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvulla lisäsi edelleen osallistumista olemassa olevien poliittisten puolueiden toimintaan. Vuonna 1962 Suomalaisen Työntemppelin hallinta ensimmäisen kerran lähes 30 vuoteen ei ollut enää sosialistisen järjestön käsissä.