[:en]
Music can be found everywhere in the world that Finns have established communities. The Finnish enthusiasm for music and art is rooted in the epics of the Kalevala, the 19th century work of epic poetry. Regarded as the national saga of Karelia and Finland, the Kalevala remains today one of the most significant works of Finnish literature and a key element of Finnish national identity.
The hero of Kalevala, Väinämöinen, drew his power not from physical prowess by from the poetry he sang often to the accompaniment of the “kantele”. According to legend, the only one to surpass Väinämöinen in his quest was his brother, Limarinen, the master craftsman, who fashioned a magic sampo (amulet) to win the hand of the daughter of Northland in marriage.
Kalevala forms the basis of classical Finnish literature and inspired much of Jean Sibelius’ international renowned musical compositions, as well as the art of many famous Finnish painters. Finnish immigrants, it has been argued, were “the people of the ‘Kalevala’” with a passion for music, poetry, and craftsmanship.
Local Finnsh halls and, in particular the Finnish Labour Temple, were designed to have a stage as a central feature for musical and theatrical events. Most halls had bands, with Port Arthur’s boasting an orchestra. They entertained at concerts, dances, and parades. Vocalists organized choral groups.
Musical variety concerts were the most popular social events in Finnish communities during the early 20th century. These culminated each year in “Suurjuhiat,” or Grand Festival. Every summer, one of the major Finnish centres would host the multi-day Festival and it would draw hundreds of participants from across the continent.
Finnish theatre in Canada is rooted in the romantic Finnish national awakening of the 19th century, which led to the establishment of thousands of urban and rural theatrical groups in Finland. Finnish communities in Canada continued this tradition and theatre activity in many respects became a distinguishing feature of life and a central element of halls and labour temples.
Theatre in the Finnish Labour Temples and halls throughout Northwestern Ontario can generally be categorized as agitprop, seeking to disseminate ideas about social change. Productions, though, were community-uniting activities that attracted audiences and participants well beyond those who were politically committed to socialism. Theatre was also a source of income for the Finnish societies and was seen as a way to promote the participant’s intellect and social skills. It also typically helped fund education activities and the acquisition of materials for their libraries.
At the Lakehead, Finnish forms of theatre were first introduced in the late 19th century and, were centred at the Torppa Hall until 1910 when the Finnish Labour Temple became the centre point. Theatre activity continued to grow during the first three decades of the 20th century with the Finnish Labour Temple and adjacent Communist Hall competing for audiences and bi-monthly plays. Both halls operated central play libraries, including loaning role books to smaller community halls throughout the region. What remained of the play library at the Finnish Labour Temple in the 1970s in now housed in the Finnish-Canadian Historical Society Collection at the Lakehead University Library’s Archives.
Both men and women participated in the theatrical productions. They could be found rehearsing during all times of the day; whenever their hard schedule or work permitted. Directors, though, were often employed full-time. Ironically, the ‘golden age’ of regional Finnish theatre was during the Great Depression when high levels of unemployment amongst Finnish men led to high rates of participation.
The most popular types of shows during the early twentieth century were light musicals and comedies. However, staples also included classics works both Finnish and non-Finnish in origin but presented always in Finnish. Among them were the works of Moilère, Tolstoi, Shaw, Shakespeare and Ibsen, together with Finnish works such as Alexis Kivi’s Seitsemän veljestä (Seven Brothers), Teuvo Pakkala’s Tukkijoela (Riverdrive), and Minna Canth’s Työmiehen Vaimo (Worker’s Wife).
Those who came to Port Arthur and Fort William wrote hundreds of original plays. Felix Hyrske, Aku Päviö, and Moses Hall, all of whom lived for a time at the Lakehead were writers whose works are remembered for their artistic significance. Lauri Lemberg, a notable playwright from Duluth, Minnesota, also produced some memorable plays in the Finnish Labour Temple. Päviö’s work, in particular, transcended the local community and established him as a playwright and poet of international significance.
The most popular and prolific agitprop playwrights were Magnus Raeus and lumber worker union organizer Alf Hautamaki. They were particularly known for inserting comedic elements into the messages they sought to deliver. Typical of their play are Raeus’ Haalin kommuuna (Community at the Hall) about unemployed workers living together in a labour hall; Säälivät suuruudet (The Pitiful Celebrities), a satire about charity; as well as Hautamaki’s Harvesti-hoopoja (Harvet Hobos), depicting migrant workers and his Erämaiden orjat (Slaves of the Wilderness), about life in bush camps.
The text for “Music” and “Theatre” is revised and adapted versions of originals by the Finnish-Canadian Historical Society and used with permission.
[gallery_bank type=”images” format=”thumbnail” title=”true” desc=”true” responsive=”true” animation_effect=”bounce” album_title=”true” album_id=”7″]
[:fr]
Partout dans le monde où ils établirent des communautés, les Finlandais ont montré leur goût pour la musique. L’enthousiasme finlandais pour la musique et les arts a ses racines dans les épopées du Kalevala, œuvre de poésie épique du XIXe siècle. Considérée comme la saga nationale de la Carélie et de la Finlande, la Kalevala demeure de nos jours l’une des pièces les plus significatives de la littérature finlandaise et l’un des éléments clés de l’identité nationale finlandaise.
Le héros du Kalevala, Vaïnämöinen, ne tirait pas sa puissance de ses capacités physiques mais plutôt de la poésie qu’il chantait souvent accompagné de son “kantele”. Selon la légende, le seul à surpasser Vaïnämöinen dans sa quête était son frère, Limarinen, le maître-artisan qui façonna une sampo magique (amulette) pour obtenir la main de la fille de Nortland.
Kalevala forms the basis of classical Finnish literature and inspired much of Jean Sibelius’ international renowned musical compositions, as well as the art of many famous Finnish painters. Finnish immigrants, it has been argued, were “the people of the ‘Kalevala’” with a passion for music, poetry, and craftsmanship.
Le Kalevala constitue le fondement de la littérature finlandaise classique et inspira de nombreuses compositions musicales de renommée mondiale par Sibelius, aussi bien que l’art de nombreux peintres finlandais. On a affirmé que les immigrants finlandais étaient “le peuple du Kalevala”, passionné de musique, de poésie et d’artisanat.
La conception des Maisons locales des Finlandais, et en particulier le Finnish Labour Temple, comprend une scène comme élément central en vue d’événements musicaux et théâtraux. La plupart d’entre elles disposaient de groupes de musiciens et Port Arthur se targuait d’avoir un orchestre. Ces derniers se produisaient pour des concerts, danses et parades. Des chanteurs organisaient des chœurs.
Les variétés musicales constituaient les événements sociaux les plus prisés dans les communautés finlandaises du début du XXe siècle. Ils culminaient chaque année dans le “Suurjuhiat” ou Grand festival. Chaque été, l’un des centres finlandais importants accueillait ce festival de plusieurs jours et attirait des centaines de participants à travers le continent.
Le théâtre finlandais au Canada a ses racines dans le réveil national romantique finlandais du XIXe siècle, qui suscita la création de milliers de troupes théâtrales urbaines et rurales. Les communautés finlandaises au Canada continuèrent cette tradition et l’activité théâtrale devint à beaucoup d’égards un trait distinctif et un élément central de la vie des Maisons et Temples des travailleurs.
Le théâtre dans les Maisons ou Temples des travailleurs finlandais à travers le Nord-Ouest de l’Ontario peut être considéré de façon générale comme de l’agit-prop qui visait à disséminer des idées favorables au changement social. Toutefois, les productions constituaient des activités communautaires rassembleuses qui attiraient des audiences bien au delà des individus politiquement attachés au socialisme. Source de revenus pour les sociétés finlandaises, le théâtre procurait aussi, croyait-on, un développement des capacités intellectuelles et sociales des participants. En outre, plus particulièrement, il procurait des fonds pour les activités éducatrices et l’achat de livres pour les bibliothèques.
Au Lakehead, les formes du théâtre finlandais apparurent en premier à la fin du XIXe siècle, avec tout d’abord comme centre, le Torppa Hall, puis à partir de 1910, le Finnish Labour Temple. L’activité théâtrale a continué à de développer durant les trois premières décennies du XXe siècle et tant le Finnish Labour Temple que le Communist Hall adjacent ont rivalisé pour attirer le public et présenter des pièces tous les deux mois. Chacun des Halls assurait un service de bibliothèque théâtrale pour les pièces et prêtait des livrets de rôles aux communautés plus petites à travers la région. Ce qui reste de la bibliothèque théâtrale du Finnish Labour Temple se trouve maintenant dans la Collection de la Finnish-Canadian Society aux archives de la Lakehead University Library.
Tant les femmes que les hommes participaient aux productions théâtrales. Ils répétaient à tout moment de la journée, aussitôt que leurs horaires de travail contraignants leur en laissaient le loisir. Cependant on employait souvent à plein temps les metteurs en scène. Ironiquement, l’époque de la Crise des années 1930 fut “l’âge d’or” du théâtre régional finlandais parce que le fort chômage parmi les hommes finlandais permit un haut taux de participation.
Les types de spectacle les plus populaires au début du XXe siècle étaient les concerts légers et les comédies. Toutefois, les répertoires incluaient aussi des œuvres classiques, finlandaises ou autres, mais toujours présentées en finnois. Parmi les auteurs des œuvres présentées on trouve Molière, Tolstoï, Shaw, Shakespeare et Ibsen. Les œuvres finlandaises comprenaient des pièces telles que Seitsemän veljestä (Sept frères) d’ Alexis Kivi, Tukkijoela (La drave) de Teuvo Pakkala et Työmiehen Vaimo (La femme du travailleur) de Minna Canth.
Ceux qui vinrent à Port Arthur et Fort William écrivirent des centaines de pièces originales. Felix Hyrske, Aku Päviö et Moses Hall, auteurs d’œuvres dont on se souvient pour leur importance artistique, vécurent tous quelques temps au Lakehead. Lauri Lemberg, un dramaturge remarquable de Duluth, Minnesota, produisit également des pièces mémorables au Finnish Labour Temple. L’œuvre de Pavio, notamment, transcendait la communauté locale et l’établit comme dramaturge et poète d’envergure internationale.
Les plus populaires et prolifiques des dramaturges qui faisaient de l’agit-prop furent Magnus Raeus et le syndicaliste Alf Hautamaki, organisateur des travailleurs forestiers. On les connaissait particulièrement pour leur insertion d’éléments comiques dans les messages qu’ils essayaient de faire passer. Parmi les pièces typiques de leur œuvre, on trouve Haalin kommuuna (Communauté au Hall) de Raeus au sujet d’ouvriers sans emploi vivant ensemble dans une Maison des travailleurs; Säälivät suuruudet (Les célébrités pitoyables), une satire sur la bienfaisance; ainsi que, par Hautamaki, Harvesti-hoopoja (Récolteurs itinérants), qui dépeint les travailleurs immigrants, et Erämaiden orjat (Esclaves de la nature sauvage), à propos de la vie dans les camps forestiers.
“Music” et “Théatre” constituent une version éditée et révisée de textes originaux détenus par la Finnish Historical Society, utilisés avec sa permission.
[gallery_bank type=”images” format=”thumbnail” title=”true” desc=”true” responsive=”true” animation_effect=”bounce” album_title=”true” album_id=”7″]
[:fi]
Musiikkia on jokaisessa paikassa maailmaa, minne suomalaiset ovat perustaneet yhdyskuntia. Suomalaisten innostus musiikkiin ja taiteeseen on peräisin Kalevalan runoeepoksesta, 1800-luvun eeppisen runouden teoksesta. Sitä pidetään Karjalan ja Suomen kansallisena saagana. Kalevala on säilynyt nykypäivään saakka suomalaisen kirjallisuuden merkittävimpänä teoksena ja se on suomalaisen kansallisen identiteetin keskeinen tekijä.
Kalevalan sankarihahmo Väinämöinen ei saanut voimaansa fyysisistä kyvyistä, vaan runoudesta, jota hän usein lauloi kanteleen säestyksellä. Tarun mukaan ainoa, joka pystyi voittamaan Väinämöisen hänen pyrkimyksissään, oli hänen veljensä, mestarikäsityöläinen Ilmarinen. Hän muotoili taikasammon saadakseen Pohjolan tyttären vaimokseen.
Kalevala on perusta klassiselle suomalaiselle kirjallisuudelle, ja se on antanut inspiraation moniin Jean Sibeliuksen kansainvälisesti tunnettuihin sävellyksiin sekä monien kuuluisien suomalaisten taidemaalarien teoksiin. On väitetty, että suomalaiset siirtolaiset olivat “Kalevalan ihmisiä”, joilla oli intohimo musiikkia, runoutta ja käsityötaitoa kohtaan.
Paikalliset suomalaiset haalit, erityisesti Suomalainen Työntemppeli, oli suunniteltu siten, että niissä näyttämö toimi keskeisenä osana musiikki- ja teatteriesityksille. Useimmilla haaleilla oli torvisoittokuntia, Port Arthurin haali pystyi ylpeilemään omalla orkesterillaan. Nämä viihdyttivät konserteissa, tansseissa ja paraateissa. Laulajat perustivat omia laulukuoroja.
Monipuolista musiikkia sisältävät konsertit olivat suosituimpia sosiaalisia tapahtumia suomalaisissa yhteisöissä 1900-luvun alkupuolella. Nämä huipentuivat vuosittain järjestettyihin “Suurjuhliin” (Grand Festival). Joka kesä yksi suurimmista suomalaiskeskuksista toimi järjestäjänä monipäiväisille festivaaleille ja niihin kokoontui sadoittain osanottajia läpi mantereen.
Suomalaisella teatterilla on juurensa 1800-luvun romanttisen suomalaiskansallisen tunteen heräämisessä, mikä johti tuhansien kaupunki- ja maaseututeatteriryhmien perustamiseen Suomessa. Suomalaiset yhteisöt Kanadassa jatkoivat tätä perinnettä ja teatteritoiminnasta tuli monessa suhteessa tunnusomainen elämänpiirre ja keskeinen tekijä haalien ja työntemppeleiden toiminnassa.
Teatteritoiminta suomalaisilla työntemppeleillä ja haaleilla kautta Luoteis-Ontarion voidaan yleisesti luokitella lietsomispropagandaksi, joka pyrki levittämään ajatuksia sosiaalisesta muutoksesta. Esitykset kuitenkin olivat yhteisöä yhdistäviä tapahtumia, jotka vetivät puoleensa runsaasti sellaista yleisöä ja osallistujia, jotka eivät olleet poliittisesti sitoutuneet sosialismiin. Teatteritoiminta oli myös tulonlähde suomalaisille yhdistyksille ja se nähtiin keinona edistää osallistujien älykkyyttä ja sosiaalisia taitoja. Se myös tyypillisesti auttoi rahoittamaan koulutustoimintoja ja kirjastomateriaalin hankkimista.
Lakeheadin suomalainen teatteritoiminta sai alkunsa 1800-luvun lopussa ja toiminta keskittyi Torppa-haalille vuoteen 1910 saakka, jolloin Suomalaisesta Työntemppelistä tuli toiminnan keskuspaikka. Teatteritoiminta jatkoi kasvuaan 1900-luvun kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana, Suomalaisen Työntemppelin ja sen vieressä sijaitsevan kommunistihaalin kilpaillessa yleisöstä ja kaksi kertaa kuukaudessa esitettävistä näytelmistä. Molemmilla haaleilla oli näytelmäkirjastot, joista alueen pienempien kuntien haalit pystyivät lainaamaan roolivihkoja. Se, mitä oli jäljellä 1970-luvulla Suomalaisen Työntemppelin näytelmäkirjastosta, on nyt Suomalais-Kanadalaisen Historiaseuran kokoelmissa Lakeheadin yliopiston arkistossa.
Sekä miehet että naiset ottivat osaa näytelmäesityksiin. Heitä voitiin löytää harjoituksissa kaikkina vuorokaudenaikoina, riippuen siitä milloin vaativat työaikataulut sen sallivat. Kuitenkin näytelmän ohjaajille työ oli useimmiten täysiaikaista. On ironista, että suomalaisen teatterin “kulta-aikaa” oli 1930-luvun lamakausi, jolloin korkea työttömyys suomalaisten miesten keskuudessa johti korkeisiin katsojamääriin.
Suosituimpia esityksiä 1900-luvun alkupuolella olivat kevyet musikaalit ja huvinäytelmät. Kuitenkin esitykset myös sisälsivät alkuperältään suomalaisia ja ei-suomalaisia klassikkoja, mutta ne aina esitettiin suomenkielellä. Näihin kuului näytelmiä, joiden kirjoittajina olivat Molière, Tolstoi, Shaw, Shakespeare ja Ibsen sekä suomalaisia näytelmiä sellaisia kuten Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä (Seven Brothers), Teuvo Pakkalan Tukkijoella (Riverdrive) ja Minna Canthin Työmiehen Vaimo (Worker’s Wife)
Ne, jotka tulivat Port Arthuriin ja Fort Williamiin kirjoittivat satoja alkuperäisnäytelmiä. Felix Hyrske, Aku Päiviö ja Moses Hall, jotka kaikki asuivat jonkin aikaa Lakeheadissa, olivat kirjoittajia, joiden teokset muistetaan niiden taiteellisesta merkittävyydestä. Minnesotan Duluthista kotoisin olevan kuuluisan näytelmäkirjailijan Lauri Lembergin joitakin mieleenpainuvia näytelmiä esitettiin Suomalaisessa Työntemppelissä. Päiviön työt eivät rajoittuneet paikalliseen yhteisöön ja se vakiinnutti hänet känsäinvälisesti merkittävänä näytelmäkirjailijana ja runoilijana.
Pidetyimpiä ja tuotteliaimpia poliittisen propagandan näytelmäkirjoittajia olivat Magnus Raeus ja puutavara-alan ammattiyhdistysorganisaattori Alf Hautamäki. He olivat erityisen tunnettuja siitä, että he lisäsivät huvittavia kohtia niihin sanomiin, joita he yrittivät tuoda esille. Tyypillisimpiä heidän näytelmistään olivat Rauesin “Haalin kommuuna” (Community at the Hall) työväenhaalissa asuvista työttömistä työläisistä, “Säälivät suuruudet” (The Pitiful Celebrities) – satiiri hyväntekeväisyydestä, Hautamäen siirtolaistyöläisiä kuvaava “Harvesti-hoopoja” (Harvest Hobos) ja “Erämaiden orjat” (Slaves of the Wilderness), joka kuvaa elämää metsäkämpillä.
Musiikkia ja teatteria koskevat tekstit ovat muokattuja lainauksia Suomalais-Kanadalaisen Historiaseuran alkuperäisestä tekstistä. Tekstin käyttöön on saatu lupa.
[gallery_bank type=”images” format=”thumbnail” title=”true” desc=”true” responsive=”true” animation_effect=”bounce” album_title=”true” album_id=”7″][:]
